RRUK:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

 

 

Rautaruukin Urheilukalastajien 45. toimintavuosi aloitettiin vuosikokouksella (21.1.2010) Ollinsaaren kerhohuoneelta.

 

Seuran puheenjohtajana on toiminut tuttuun tapaan Petri Prokkola sekä varapuheenjohtajana Jani Orava. Sihteerinä on toiminut Mervi Haahti (eronnut 1.9.2010). Rahastonhoitajan valtikka on ollut edelleen Heli Pölläsellä.  Muut johtokunnan jäsenet ovat olleet Olavi Alatalo (kotisivut), Ismo Karhunen (jäsenasiat), Janne Peltoniemi ja Armas Vares (kalustoasiat).

 

Tilit on tarkastanut Raili Ylihautala ja Arto Hukka.

 

Johtokunta on kokoontunut vuonna 2010 kolme kertaa. Maksaneita jäseniä oli viimeisen jäsenluettelon mukaan 139 kpl.  Uusia jäseniä seuran toimintaan saatiin houkuteltua kaiken kaikkiaan yhdeksän.

 

Jäsenmaksu seuramme aikuisjäsenille on ollut 15€/vuosi ja perheenjäsenille 10€/vuosi. Nuorilta jäsenmaksua ei ole peritty.

 

KILPAILUTOIMINTA

 

Pilkki CUP 2010 (5 osakilpailua)

 

M:          1 Jani Orava, 2. Karhunen Ismo, 3. Ylönen Heikki

MV:       1. Lauri Ylihautala, 2. Timo Harju, 3. Paavo Viitanen

N:           1. Pirjo Lampela, 2. Raili Ylihautala

 

Suurimman ahvenen sai Olavi Alatalo (275g), josta Olavi palkittiin komealla vuosikellolla, kalamiesillan juhlallisuuksissa.

 

Rautaruukin Urheilukalastajat saivat osakseen positiivista julkisuutta, Raine Kortetin voittaessa keväällä Kuusamon pilkkiviikon toistamiseen. Saavutus on merkittävä, johon kukaan muu kilpailija ei ole aikaisemmin pystynyt. Seura onnittelee Rainea. Myös Enontekiön pilkkiviikolla Urheilukalastajien porukka saavutti osakilpailuvoittoja ja lukuisia muita hyviä sijoituksia.

 

PM-pilkki kisattiin Taivalkosken Tyräjärvellä, jossa miesten I-joukkue voitti kultaa kolmannen kerran peräkkäin. Joukkueessa pilkkivät Jari Heinonen, Jani Orava, Janne Peltoniemi sekä Ismo Karhunen.

Lisäksi Jari Heinonen leivottiin henkilökohtaisessa kilpailussa piirinmestariksi. Jani Orava sai pronssia. Olosuhteet kilpailussa olivat kaiken puolin haasteelliset.

 

Perinteisessä Rautapilkkissä sekä yleisen sarjan että miesveteraanisarjan ykkössijat jäivät Raaheen. Heikki Ylönen voitti yleisen ja Esko Orava veteraanit. Nuorten sarjan voiton vei Juuso Tuomaala.

Naisten sarjan voitti Merja Heikkinen ja toiseksi sijoittui seuramme Raili Ylihautala. Kilpailu kärsi pienestä osanottajakadosta johtuen osittaisista kisojen päällekkäisyyksistä.

 

 

 

 

 

Seuramme järjesti myös Pohjois-Pohjanmaan piirin Pilkki-Cup I-osakilpailun Haapajärven tekoaltaalla.

Kilpailussa parhaimman tuloksen saavutti Jani Orava sijoittumalla yleisessä sarjassa toiseksi. Ismo Karhunen oli kolmas. Kilpailu oli järjestävälle seuralle menestys, kun kaikkiaan 87 kilpailijaa kirmasi jäälle.

 

SM-pilkki kisattiin Pohjois-Pohjanmaan kalamiespiirissä, Oulun Pateniemen merialueella, johon seuramme otti osaa aktiivisesti sekä itse kilpailuun että järjestelytehtäviin. Kovasta ennakkoharjoittelusta huolimatta varsinainen kisamenestys jäi kuitenkin heikoksi. Parhaan sijoituksen pilkki Jorma Vilminko (61.) miesten yleisessä sarjassa.

 

Uutena kilpailuna kalenterissa oli tänä vuonna Kurikan Urheilukalastajien- ja palvelukeskuksen porukan kanssa järjestetty, historian ensimmäinen KURRA-pilkki. Kilpailijoita oli mukaan ilmoittautunut 12 kpl. Kilpailuvesistönä toimi Paasiala. Joukkuemestaruus saatiin kaapatuksi Raaheen ja henkilökohtaisen kisan voitti Ari Karhunen.

 

Onki CUP 2010 käytiin myös viitenä osakilpailuna. Ohessa tulokset.

 

M:            1. Heikki Ylönen, 2. Ari Karhunen, 3. Eero Kurikka

MV:         1. Paavo Viitanen, 2. Jorma Leinonen, 3. Arto Hukka

12V:         1. Victoria Peltoniemi, 2. Rosalia Peltoniemi, 3. Mikko Pehkonen

 

 

Nuorten onkitapahtuma pidettiin kesäkuun alussa Haapajärven tekoaltaalla. Nuoria oli paikalla vain kourallinen mutta mikä hienoa, osa ensikertalaisia. Piiriä paikalla edusti Mervi Haahti, jolla oli paljon hyvää materiaalia jaettavaksi innokkaille kalastajan aluille.

 

PM-kesäonki järjestettiin tulevalla SM-kisapaikalla, kun kesäkuussa Raasakan padolla Iiissä, ratkottiin piirinmestaruusmitaleiden kohtalo. Eero Kurikka voitti pronssia yleisessä sarjassa. Mesten joukkue, jossa onkivat Eeron lisäksi Ari ja Ismo Karhunen sekä Heikki Ylönen, saavuttivat piirinmestaruuskultaa samoin kuin teki perhe Leinonen perhesarjassa.

 

Elokuinen SM-kesäonki oli sekin seuralle menestyksekäs. Perhesarjassa kisaillut, perhe Leinonen sijoittui upeasti hopealle. Joukkueessa onkivat Jorma, Jarmo sekä Essi Leinonen. Kultamitalikaan ei karannut kuin reilun 300 g päähän.

 

Pekanpäivän onki järjestettiin jälleen heinäkuun alussa Kuljunlahden padolla. Osanottajamäärä on laskenut tasaisesti joka vuosi, joten uutta nostetta tarvittaisiin  Kilpailu houkutteli paikalle kaikkiaan 46 onkijaa. Miesten sarjan voiton vei seuramme Jukka Savaloja. Nuorten sarjan voitti Seppo Koskela ja hopeaa sai seuramme Mikko Pehkonen. Kilpasarjan voiton vei salakalla Pekka Kurttila ja hopeaa sai jo toisena vuotena peräkkäin Jorma Leinonen.

 

 

Tulokset, joita ei toimintakertomuksessa erikseen mainita, löytyvät Olavi Alatalon ylläpitämiltä seuran kotisivuilta osoitteesta www.rautaruukinurheilukalastajat.com.

 

 

 

 

 

 

MUU TOIMINTA

 

 

Talven aikana pidettiin kerhoiltoja perhonsidonnan parissa.

 

Johtokunnan toimintapäivä järjestettiin elokuussa Mutalan rantasaunalla. Elokuussa järjestettiin myös alueen koululaisille suunnattu kalastuspäivä (”Tarraa vapaan”) valtakunnallisen kalastuspäivän yhteydessä. Organisaattorina toimi Mervi Haahti.

 

Kalamiesiltaa vietettiin poikkeuksellisen juhlavaan tapaan A0200:n majalla Fantissa, jossa  palkittiin seuran pilkki- ja onkimestarit sekä jaettiin pronssiset ansiomerkit seuramme järjestöaktiiveille. Kalamiesillassa oli luennoimassa OEK:n Anssi Vainikka aiheesta Urheilukalastus ja kalavesien kestävä käyttö. Vuoden kalamieheksi valittiin Janne Peltoniemi, joka on tehnyt ansiokasta työtä seuran hyväksi sekä omalta osaltaan edesauttanut nuorten kalastusaktiivisuuden kehittymistä. Myös Jannen viimeaikaiset saavutukset yleisissä kilpailuissa puolsivat valintaa. Juhlaillassa kuultiin lisäksi SVK:n edustajan, Peter Nissenin pitämä kiitospuhe, katseltiin Olavi Alatalon laatima kuvadiasarja sekä nautittiin hyvästä ruuasta asiantuntevassa seurassa. Saunakin lämmitettiin. Urheilukalastajat sai SVK:lta lahjoituksena 200 euroa nuorten kalastustoiminnan kehittämistä varten.

 

 

Piirin syysneuvottelupäivillä Hossassa seuraamme edusti Juhani Lauronen.

 

 

 

Raahessa 7.11.2010            Ismo Karhunen